Kuusihommista vuodenalkuun ei ole pitkä matka. Monta mutkaa on ollut matkassa ja suoriksikin on niitä koetettu tehdä. Vettä on kaikki nurkat täynnä ja vähän ylikin, jotta meitinkin kuusenhakureissu täytyi suorittaa nelivetotraktorilla.

Isännöintirintamalla on eletty syksyn kiivasta aikaa, kirjoitushommat ja blokin kirjoittaminen on jäänyt todella vähälle. Menee vähän niin kuin laulussa - seitsemäksi töihin ja kuudeksi kotiin - koiran kanssa lenkille ja maate, jotta jaksaa taas seuraavana päivänä paahtaa.

Lumentulo on antanut odotuttaa itseään, mikä näissä isännöintihommissa on onneksi. Liukkautta on torjuttu sitäkin enemmän ja lehtitalkoot täällä Suikkilassa olivat perinteisen suuret, kun puita on vähän joka nurkalla. Omia kohteita isännöintiin on tullut kuitattua lisää, joten kädet ovat täynnä työtä.

 
Suikkilassa pääsee myös metsään ja ympäristön hoitoon liittyvät hommatkin liippaavat läheltä isännöitsijän arkipäivää. Taloyhtiöiden edustajien kanssa kävimme joulun alla metsäkävelyllä ja suunnittelimme, mitä voitaisiin alueellisesti tehdä metsäluonnon elävöittämiseksi taloyhtiöiden omilla tonteilla ja tontteihin rajoittuvilla kaupungin metsäalueilla. Keväällä on odotettavissa risusavottaa ja moottori- / raivaussahan "laulua" Suikkilassa.

Iltapäivällä tänään 4.1.2018 saatte kuulla, miten sähkö "loikkaa" ja miten homma sujuu huoltomiesten kanssa touhutessa.

-MAALAISISÄNTÄ

Kommentit

Suositut tekstit